perjantai 13. joulukuuta 2013

Mami koirapikkujouluissa...

Vuosi 2013 vetelee viimeisiään ja mamin oli aika lähteä viettämään koiramaista viikonloppua Turkuun. Tiedossa oli 6.12. MammaMia-pikkujoulut Aurassa ja lauantaina kennel Boldandbrainy-joulujuhlat Turussa. Me jäätiin kotiin. 

HOOn siskolle Sirille oli tullut syksyn aikana sisko: Sissi. Pikkuneiti vei heti mamin sydämen karvaisella naamallaan. Ja NYT täällä Parkanossa on kaamea bakteeriperäinen pentukuume, johon on vain yksi lääke. Pikkujoulut jäivät koirien osalta tyngäksi, koska Fredi-papi sairasti kotonaan kennelyskää ja papin avokoira Pirre oli myös karanteenissa. Mami ja Ässien äiti tekivät Sirin kanssa parin tunnin kävelylenkin Aurassa ja tutustuivat samalla kunnan uuteen pururataan. Iltapäivällä saapui Fredin ja Pirren emäntä E-K ja sitten syötiin, saunottiin ja höpistiin. Kiitos auralaisille!!

Sissi 4,5 kk, Boldandbrainy Anouk Aimee

Kuka on Auran kuningatar?


Vartiointiliike Ässät, Siri ja Sissi.

Pienelle iski väsy kesken leikkien.

Sissi söpöilee.

Sissi söpöilee lisää.

Mami kävi moikkaamassa myös äitiään ja Sepe-koiraa. Sepe 7v. on Tallinnan lapsi. Eikä rotujen miksauksesta ole mitään tietoa. Herra on persoona isolla peellä.


Marraskuussa 21.11. HOO kävi moikkaamassa Hanna-Leena Terhosta Veterissä nyk. Animagi, kun särkylääkkeet olivat loppumaisillaan ja muutenkin röntgenkuvista oli jo yli puolivuotta. Mami halusi hieman mielenrauhaa. Röntgenkuvat otettiin molemmista etujaloista ja selvää nivelrikon alkua ei ole vielä näkyvissä. Vaikka nuo etujalat nyt ovat mitä ovat, niin poika ja me pärjätään niiden kanssa. Mami on mestari huomaamaan HOOn ylähuulen asennosta, onko kaikki ok...

"Velin vointi oli kesän ajan hyvä, kipulääkkeet sekä Cartrophen-sarja auttoivat ontumaan. Nyt on jälleen alkanut aristamaan vasenta etujalkaa. Muuten reipas ja lenkkeilee mielellään. Velin kyynärnivelet kuvattiin rauhoituksessa. Nivelrikkomuutoksia ei vielä todeta. Vasemman etujalan luut ovat enemmän virheasennossa kuin oikean. Vaihdetaan ruoka nivelrikkoruokavalioon (Hill's j/d). Lisäksi mukaan kipulääkettä. Cartrophen-pistossarja voidaan uusia alkuvuodesta. Hyvää jatkoa Velille!" Hanna-Leena Terhonen.

Luuletteko, että me oltaisiin selvitty joulunalus ilman tonttulakkeja. NO, EI! Maanantaina mami laittoi torppaa joulukuosiin ja näköjään meidätkin. Ollaan noissa kuvissa tosi onnellisia!!


En kertonu mamille, että mäkin kävin pikkujoulujuhlissa naapurin likkojen kanssa.

HOOSIANNAAAAA, DAAVIDIN POIKA!! 
Poika vetää korkeelta ja kovaa!!


Oikein rauhallista joulun odotusta!! toivottaa: HOO, Alli ja mami.