sunnuntai 19. elokuuta 2012

Potilaspäivitys ja kesäkamuja

Veli kävi torstaina Veterissä otattamassa tikit pois. Samalla arvioitiin leikattu jalka ja tehtiin ajanvaraus oikean etujalan leikkaukseen. Lääkäri tunnusteli pojan kyynärniveltä ja sanoi että tietenkin aristaa vielä, mutta leikkaushaava oli parantunut tosi hyvin. Tikkien poistossa tarvittiin apuna mami, lääkäritäti sekä hoitaja. Samalla pojalle napsautettiin niskaan rokote. Toinen jalka operoidaan 25.9. eli siihen saakka parannellaan ja otetaan edelleen rauhallisesti. Mamin maksaessa ja keskustellessa lääkärin kanssa vastaanottotiskillä poika oli nostanut koipensa vastaanottotiskin alareunaan ja kirjoittanut "Veli was here." Lääkäritäti kysyikin mamilta että otetaanko seuraavassa nukutuksessa pallitkin pois?? Alhaalta lattianrajasta oli kuulunut mutinaa ja HOO saa pitää pallinsa. Mutta tämä pieni hurmuriuros laittoi taas kaikki hoitajatytöt polvilleen komeudellaan. Paljon kehuja sekä rapsutuksia ja pojan ego vaan pullistuuuuuuu!!

Eihän kukaan voi tätä suppusuuta vastustaa.

Kesäkamuja:
Ylimummin Sepe, taivaanrannan maalari ja Ran-Tan-Planin serkku


Eka tyttöystävä Selma, joka kesällä muutti Turkuun.


Puuma-cairn-Sikke, jonka luona asuu myös puuma-westie Lola.
Saadaan käydä välillä isolla pihalla pemuuttamassa.


Velin sisko Siri, joka oli viettämässä viikonloppua mökillä.

Äijäenergiaa Aatokselta. Aatos asuu yhdessä Velin äidin
Astan kanssa Hirvensalossa Turussa
 
Pirre, Veli ja Fredi-papi Turussa Vasaramäen ex-kaatiksella.

 
Poika päivystää laavunkatolla tikku suussa.
"Tuokaa arskat, mua häikii!!", miettii Joe Cool.

 
Edelleen mun harrastuksiin kuuluu tennispallojen keräily.

5 kommenttia:

  1. Voi Hurmuri-Veli!!!!! Pitää sitä nyt jälkensä jättää...... Eikä mitään palleja pois, eihän sitä vois olla HOO Moilanen ilman palleja!

    VastaaPoista
  2. Kyllä on komea nuori herra!!
    <3:llä Selma

    VastaaPoista
  3. "Veli was here" - :D

    Suppusuu-kuva on mainio, hih.

    Rapsuja dogeille!

    VastaaPoista
  4. Joo, Kalle myös puhuu pallien puolesta sekä tennispallojen =) Peppi laittaa suun samalla tavalla mutruun kuin Veli, kun sillä on jotain asiaa ja sitten uristaan =)

    VastaaPoista
  5. Ihana suppusuu todellakin, ei voi vastustaa <3. Veli was here - tuli makeet naurut tälle päivälle =)

    -Tuija-

    VastaaPoista