sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Vihdoista viimein...

Kamalasti mennyt taas aikaa viime kirjoituksesta. Mami on ollu kipeenä ja me ollaan HOOn kanssa oltu hoitohenkilökuntana.

Mami osti itselleen uuden kameran, kun vanha jäi viime kesänä vesisateeseen. Meidän vikahan se tietty oli, kun ei oltu huomattu ottaa sitä sisälle laavun päältä. No, nyt on uusi kamera ja meillä on nenänpäät ihan salamasta valkoisina, kun se on räiskinyt kuvia minkä on kerinnyt. Tässä kuvassa on naakkavartioinnissa tuplavuoro.

 
Velillä on hiukka sydänsuruja. Selma, ensimmäinen tyttis, on käynyt Paavolla. Olen koittanut pojalle kertoa, että Selmalla on Turussa ihan uudet kuviot ja että kyllä se tulee jossakin kohtaa taas moikkaamaan. Pullien odotetaan syntyvän 24.2. siis ihan viikon päästä. En ole pojalle tästä kamalasti maininnut, koska se on selkeesti asialle herkkänä. Selman ja Selman pullien juttuja voi käydä lukemassa täältä.

6.2. Velin papi Fredi (Forever Friend Drapichrust) täytti 3-vuotta. Juhlia vietettiin kyseisenä päivänä perhepiirissä ja edellisenä viikonloppuna Parkanossa ryhmänäytelmien merkeissä. Fredi oli luokkansa toinen ja esiintyikin komeasti lihapullien voimalla, vaikka edellisilta oli mennyt hieman pitkäksi, kun piti kyräillä poikaa.

 

Vaikka HOO on ollut aika rikki tuosta Selma-asiasta, niin se on kuitenkin valittu Kipan pajalla Vuoden hotein miäsmalli-skabaan. Skaba on kutsukilpailu ja äänestää ehtii vielä tämän päivän loppuun 24.00 asti.

 
 
Tässä vielä lopuksi kuvia talviriemuista, jotka mulla menee tasaisesti överiksi.
 
 
Apuaaaaa, HOO tulee!!
 
 
Lumikikkaran kimppuun!!
 
 
Hampaita vihloo, mut periksi ei anneta!!
 
 
Lentoonlähtevä russeli.
 
 
Oliko toi meteoriitti?
 
Pojan viimeinen fyssarikerta on 5.3. ja sen jälkeen pitäisi vielä mamin tilata viimeinen rönkkeniaika.
 
 
Miksiköhän mua sanotaan HOO Moilaseksi?

8 kommenttia:

  1. Apuaaaaa, HOO tulee!!! Tuttu kommentti! ;)

    HOO on tällä hetkellä kakkossijalla. Vielä ehtii äänestää! ;)

    Mahtavia kuvia!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Välitän kuvaterveiset mamille!!! T. Alli-palli-pakana

      Poista
  2. Kiva kuulla teistä, vähän jo ehdittiin huolestua :)

    VastaaPoista
  3. Ei me mitään kadota!! Mamin töiden +hiihtelyn ja flunssan vuoksi ollaan oltu ny hiukan sivustakatsojan rooleissa. Mutta valo lisääntyy ja toivottavasti myös plokikirjoitukset. T. Alli-ahertaja

    VastaaPoista
  4. No mutta kiva kuulla teidän kuulumisia pitkästä aikaa! Ja kiitos linkkivinkistä tuonne Selman sivuille, ollaan siellä jo käyty pyörimässä. Talviset kuvat oli kivoja, niissä oli selkeää tekemisen meininkiä! :) On varmasti kivaa, kun on oma kaveri kotona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan toi HOO ihan ok, mutta kun pitää jakaa sen kanssa kaikki huomio. Onneksi se menee yleensä nukkumaan jo klo 21.30, niin sen jälkeen on sellaista laatuaikaa. Me täällä seurataan sun pullien kehittymistä viiksikarvat tanassa. T.Alli

      Poista
  5. Mahtavia talvikuvia:)
    Toivottavasti Hoo selviää sydänsuruista..
    -Selma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se varmaan selviä IKINÄ, paitsi ehkä se toipuu, kun näkee Selman seuraavan kerran.. t. Aa

      Poista