Russelileiri -13

Mami alkoi jo vuosi sitten tohkaamaan russelileiristä. Höpisi siitä mulle ja tolle Veli-pojalle. Ajattelin, ettei se saa koskaan moista leiriä aikaiseksi... mutta kuinkas kävikään. Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna meillä oli mökillä Russelileiri.
Leirille osallistui itseoikeutetusti minä, Alli, HOO, HOOn papi Fredi, Fredin avopuoliso Pirre, HOOn sisko Siri ja  kuokkavieraana oli Tyyne 6kk. Joka itseasiassa HOOn ja Sirin serkkulikka. Russelileiri taisikin muuttua sukutapaamiseksi.

Koko jengi kerjuulla.

Mä, raportoija.

Siri, jengin kingi.

HOO, nuori komistus

Tyyne, eloisa nuorineiti

Fredi, uimamaisteri

Pirre, katoamistempun tekijä.

Olikin aikamoinen viikonloppu ralleineen, rähinöineen sekä katoamistemppuineen. Mä oon vähän sellainen "sivusta seuraava" ja poika taasen säästeli jalkaansa suurimmilta riehumisilta. Siri ja Tyyne löysivät aika nopeaan yhteisen sävelen ja ne painivat melkein koko ajan.

Tyyne spurttaa käpälämäkeen.

Baywatchit.

Varsin Houdinimaisen katoamistempun teki tosiaan Pirre. Pulujen metsästyskausi alkoi lauantaiaamuna ja Pirre olikin vähän levoton. No, eipä mitään.. iltasella pauke pikkaisen yltyi ja niinpä Pirre hävisi. Nopeasti kasasimme kaikista kynnelle kykenevistä russeleista etsintäpartion kadonneen etsintään. Me haukuttiin ja mami vihelteli ja huuteli. Kadonnutta lammasta ei kuulu, ei näy. Sisätilatkin etsittiin... Mietittiin minne tuollainen paukkuarka russakka voisi kadota?? Onneksi Pirren mami oli sittenkin neuvokas ja meni katsomaan toisen kerran sänkynsä alta ja räsymattorullan takaa. Sieltähän sitten kadonnut löytyi, hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Voi sitä iloa ja riemua. Löytymisen kunniaksi me savustettiin kirjolohi.

Fredi päätti lähteä Kiinaan järven kautta.

Fredi ja Tyyne.

Leiri meni tosi mutkattomasti, ilman suuri rähinöitä. Sunnuntaina isä ja poika alkoivat tuijottaa toisiaan hieman liikaa ja HOO joutui jäähylle sisätiloihin. Kun vieraat lähtivät, me jäätiin vielä viettämään aurinkoista sunnuntaipäivää ja iltasella palattiin mekin kotiin. Mitenkä se sanonta meneekään.. "Väsynyt russeli, onnellinen russeli."

Väsy-Alli.

Sankarikoirat

Pitääkin heti ensiksi kertoa meidän eilisestä urotyöstä.

Mami luki eilen paikallislehdestä, että tästä meidän hoodeilta on kadonnut kissa 2.8. Mietittiin HOOn kanssa, että jos sellainen kattiainen nähdään, niin ilmoitetaan kyllä heti.. niinkuin oravista, fasaaneista, roska-autosta, postipojasta yms. Kello alkoi olla iltakymmenen, kun katselin omenapuuta oravien toivossa. Niin meidän pihalla oli SE kissa!! Huusin HOOn haukkumisapuun ja me huudettiin ja ulvottiin mamille, että TÄÄLLÄ SE KISSA ON!! ON, ON ON!! Ekaksi ei tolvana ymmärtänyt mitään.. Komensi vaan nojatuolista.. "KISSSAAAAAAA!!! EI ORAVAAA!! KISSSAAAAAA!!", me huudettiin.. Pakkohan sen oli sitten tulla katsomaan. Pitkäkarvainen, mustavalkoinen, valjaat ja kaikki. Sitten se otti puhelimen käteen ja soitti ilmoituksen numeroon ja lähti ulos kissittelemään. Me kuitenkin jäätiin vielä ikkunaan varmistamaan, jos mami vaikka hukkaa kissan. "Kissa puun alla, pensaikossa, varaston alla...", me ohjattiin mamia. Eipä aikaakaan, kun pihalle ilmestyi mies ja nappasi kissin pensaasta kainaloonsa. Sai samalla pienen naamun käsivarteensa. Onneksi ei ollu mun nenä. Mami tuli sisälle ja sanoi miehen tulevan vielä käymään. Ootettiin siinä sitten kotvanen ja tulihan se takaisin. Oltiin HOOn kanssa vastassa, koska meidän ansiota koko kissin löytyminen oli. Mami ei ois takamustaan nojatuolista nostanu koko ehtoona ilman meitä. Sitten se esitteli meidät miehelle ja saatiin me löytöpalkkiokin. Saadaan seuraava ruokasatsi tilattua ilmatteeksi netistä. Turha mamin on enää tulla sanomaan, ettei me tehtäisi ruokamme eteen mitään.. Nytkin tienattiin haukkumisella ruuat. Ja ollaan sankarikoiria!!

Mutta mitäs pikkuisille kuuluu uusissa kodeissa??

PikkuVeli matkasi kesäkotiinsa Ruissaloon Ceben ja mamin mamin luokse. Cebe rakastaa uutta ystäväänsä ja kanniskelee sitä ympäri pihaa, iltaisin se menee nukkumaan pikkuVelin kainaloon.

PikkuKenguru muutti Espooseen Nasen, Bonon ja Kipan perheeseen. Se rakastaa nukkua yönsä pipossa ja pitää eväitä omassa pikku pussissaan.

Kengu harrastaa jumppapallolla pomppimista. (Kiitos kuvista Kipan paja)

Toinen pikkuMuumi jäi asustelemaan sijoitussopimuksella Parkanoon. 
Mikäs neitokaisen on ollessa...

Perheeseen kuuluu muitakin karvaisia: 2xpupu ja 2xlandseer-merkkisiä koiria.

Naapurissa asuu Isomuumi. HOO ei tätä kyllä tunnusta omakseen.

Hellyyttä pikkuMuumi saa perheen lapsilta yllin kyllin. (Kiitos kuvista perhe Mäensivu)

Neljäs pentusista, pikkuMuumi sekin, muutti Raisioon Muumitaloon, 

mutta meistä tuntuu, että se onkin Parson-talo. Pienen haistelun ja tutustumisen jälkeen se otettiin ongelmitta osaksi uutta laumaa ja tassunkäänteessä se sai itselleen kuusi uutta vilkasta sisarusta. Piimä ja penturuoka maistuu, samoin uni

Kiitos kuvista Elina ja Marko + kennel Scream Crackersin porukka.

Pentue uusiin koteihin...

Niin se vaan aika vierähtää ja on aika luovuttaa HOOn ja Muumin lapset uusiin koteihin. Huomenna, tiistaina, lähtevät kaikki pesästä. Kolme neljästä suuntaa etelä-Suomeen ja yksi jää sijoitukseen tänne Parkanoon. Veli-isä on sysännyt hoitovastuun Muumiäidille ja on humputellut mun kanssa ympäriinsä. Tässä muutama kuva pentujen ulkoiluista.

 Muumit väärällä puolella aitaa!! 

Kenguru yrittää päästä laavuun.

Isänsä poika, pikkuVeli.

Noista pennuista on ollut kaikennäköistä vaivaa, mutta ollaan me päästy nauttimaan kesästä. 

Naapurin pihassa on kiva käydä pyörähtämässä. Mami tosin sai tästä sessiosta hepulin.

Nerkoo on paras paikka uida. Musta on tullut oikea vesipeto.

HOO tekee mulle syväluotaavaa aivotutkimusta. Tulokset vielä saamatta.

Siri perheineen oli meitä moikkaamassa matkalla Lapista kotiin.

HOOn papi oli pönöttämässä Honkajoen ryhmänäyttelyssä ja nautti kaikesta huomiosta. (ERI AVO2).

Saaristonsiirin Welmu ja Wieno huilaavat Honkajoen kehien jälkeen. 

Mä lähdössä kumipaatilla Nerkoon baareihin.

HOO hoitamassa vahtivuoroa.

Munat kuoriutuneet!!

Täällä ollaan kovasti odoteltu HOOn ja Muumin rakkauden munien kuoriutumista. Kukaan ei tiennyt kuinka kauan Muumi edes hautoo? Mami lähti humputtelemaan Kööpenhaminaan helatorstaina ja jätti meidät tänne hoitotätien huomaan. Munat olivat rauhallisia vielä lauantaina, mutta äitienpäivänä alkoi munista kuulua ritinää ja rutinaa. Ja aika nopealla tahdilla ja kätilöiden (Kiitos tante röda og röda) avustamana munista kuoriutui kaksi pikku-Muumia ja yksi pikku-HOO ja pikku-kenguru!!! Pitkään mietittiin, miten noista  kahdesta voi syntyä kenguru... Kunnes alettiin tutkimaan pojan sukutaulua. Sukutaulusta löytyi Australian champpiooni Rojen Maximus, joka on astunut 17 narttua!!! Siinä meille selitys ja yhteys kenguruihin. 

Tässä ensimmäinen kuva lapsukaisista.

Epäileväinen täti.

Tarttee hiukka hoitaakin tuota.

HOO-isukki tarkistamassa, etten ole liian kovakourainen pikku-Muumille.

Jos olet kiinnostunut näistä pikku viikareista, laita kommenttia. 

Me, Alli ja HOO, sitten päätetään kenelle vastuulliselle henkilölle/perheelle voidaan yksi pienokainen luovuttaa. Yhdelle perheelle siis yksi ja yhteensä 4 perhettä. (Mun, mamin, oli pakko korjata tätä tekstiä, kun toi Alli oli innostuksissaan kirjoittanut epäselvästi.)

 Kaikille tiedoksi, emme ole ottaneet ennakkovarauksia, vaikka halukkaita 

perheitä on ollut tyrkyllä.

Kettuilua ja synttäreitä.

Mami on kauan puhunut lut-treeneistä ja ketuista ja ketunkoloista. Mä jo luulin, että homma jää puheasteelle, mutta sitten koitti lauantai ja meidät laitettiin autoon ja kohti Ikaalisten Pukaraa ja treenejä. Mä ainakin olen riistaviettinen, pojasta ei ollut tietoa. Mukaan otettiin myös Hanna ja Selma-mamma-russeli.

Mähän piippailin koko menomatkan. Pukarantie oli kamalan huonossa kunnossa kelirikon vuoksi ja mä olin oksennuksen partaalla. Selvittiin kuitenkin ja perille tultaessa huokaisin helpotuksesta ja vaikenin. Ihmettelin ihmeellistä hajua, mutta Selma tiesi kertoa HOOlle, että se on se kettu. Oli tainnu hiukka deodorantit pettää repolaisilta.

 

Mä olin ekana TV-kettua haukkumassa. Ja sehän onnistui kuin vettä vaan. Ihanaa, kun sai haukkua luvan kanssa ja niin paljo kuin sielu sieti ja vielä kehuttiinki. Kotona, jos haukkuu O:lta alkavaa puunisäkästä tai vasaania, niin aina tulee kyytiä. Sitten olikin HOOn vuoro. Ai, että mua nauratti, kun poika oli tilanteesta ihan pihalla. Kouluttaja pyysi mamin hakemaan mut pojan tueksi. Jo alkoi poikakin haukkumaan mun esimerkistä. Siinä me sitten haukuttiin HOO ja mä, eikä kukaan kieltänyt. Komiaa. Kouluttaja sanoi, että meissä kummassakin on ainesta, että voidaan käydä treenamassa koetta varten. Mä vielä kert kävin puolittain siinä luolassakin.

 

Ensin mami oli kamalan innoissaan tästä lut-hommasta. Kysyi meidänkin mielipidettä. Mä olin, että totta kai mennään ja haluaisin kokeisiinkin! Poika oli, että mikä kettu, oliko siellä sellainen? Mutta sitten tarkemmin aateltuaan, mami sanoi, että aletaan vaikka harrastamaan metsäjälkeä tai jotain. Se alkoi säälimään repolaista, vaikka ovatkin koulutettuja puuhaan. Se ei taaskaan aatellut yhtään mua. Musta olisi voinut tulla Maailman keinoluolien voittajakoira kolmin ruusukkein.

 

Eilen keskiviikkona 24.4. oli HOOn 2-vuotissynttärit. Juhlittiin sitä ihan perhepiirissä. Aamulla nukuimme pitkään ja kun herättiin, niin mami ulvoi pojalle synttärilaulun. Sitte normi aamukuviot. Ja taas mentiin. Auto, akka ja koirat kohti Seitsemisen kansallispuistoa. Mami oli ollut siellä talvella hiihtämässä ja keksi pojalle sinne synttäripatikan. Olikin mukava reissu. Jännityksen aihetta toi suden jäljet ja SEN JÄTÖKSET!! Ihania keväthajujakin oli tarpeeksi. Ainakin n. 8 km tassuteltiin pitkin maita ja mantuja. Lisää tällaisia synttäripäiviä. Illalla ei jaksettu HOOn kanssa edes enää vartioida torppaa, nukuttiin vaan ja ihmeteltiin kaikkia hajuja. Poika taitaa nytkin unissaan olla vielä eilisellä reissulla, nenä käy siihen tahtiin.

Joukkopaini ala HOOn sisarukset vaaveina. HOO oikeanpuoleisena. Kuva: Heidi Vuorensola

Mami kävi yhtenä päivänä moikkaamassa Selman poikaa Suloa. Sulo muutti muutama viikko sitten melkein meidän naapuriin.
 

 

Sulolle sattui pieni vahinko ja pieni russelipoika kaatui suorilta jaloilta selälleen. Hupsista! Mamihan oli taas kameroineen paikalla. Tällaista taas meillä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

 

 

Russelirallia

Pääsiäinen 2013 oli varmasti mun kolmivuotisen elämäni parhain. Lauantaina pakattiin ittemme mökille ja kohti Kihniötä. Sää suosi ja saatiin HOOn kanssa painaa jäällä niin paljon kuin russelin sielu sieti. Illalla käperryttiin lämpimien peittojen alle huilaamaan ja odottamaan seuraavaa päivää.

Meillä ei ole kuin kilo painoeroa mun hyväksi ja niinpä mä liidinkin pitkin hankikantoa kun taas poika kynti.

Mitäpä tässä turhia turisemaan. Tässä kuvia meidän pääsiäisestä.

 

Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.

 

 

 

Ooooo sooleeee miiiiiooooo!!

Jäällä näkyi myös täplikäs rusakko.

 

Mä vormula ykkösenä.

 

Äkkijyrkkäjarrutus.

Komea urosmiäs HOO.

 

 

Ihana pääsiäinen, kunhan toi HOO antais mulle vähän enemmän elintilaa.

 

HOOlla terffit Hanna-Leenan kanssa

Puolisen vuotta on kulunut pojan toisenkin jalan leikkauksesta ja oli tarkastusröntgenin aika. Mamilla oli ollut pikkuisen kuumetta edellisenä yönä, mutta päätti kuitenkin lähteä pojan kanssa Tampereelle, koska ei halunnut enää siirtää aikaa. Puolivuotta odottelua tuntui riittävän.

Kuvassa HOOn hännänpää Veterissä.

 

Rönkkenissä odottelua, että nukutus alkaisi vaikuttamaan.

 

Kuvat otettiin ja eläinlääkäri Hanna-Leena Terhosen teksti oli tällainen:

 

Veli käyttää jalkoja hyvin, ei arista kyynärien ojennusta/taivutusta. Pidemmän lenkin jälkeen tarvitsee vielä särkylääkettä. Jalat kuvattiin rauhoituksessa.

Oikean jalan kyynärluu on luutunut hyvin. Vasempaan tulee jäämään todennäköisesti rako, joka on täyttynyt sidekudoksella. Nivelpinnat siistit.

Cartrophen kuuri annetaan 6 kk kuluttua, seuraavat kuvat vuoden kuluttua.

Eli vasen jalka on mitä on... mutta Hanna-Leena sanoi ,ettei kuitenkaan syytä huoleen. Mami olisi tietenkin toivonut että vasenkin alkanut luutumaan. Kyynärluun yläpuoli oli noussut niin ylös, ettei ollut saanut kunnollista luukiinnitystä alapuoleen. Aika hurjan näköinen oli kuva. Ja lääkärikin sanoi, että näyttää aika rujolta.. Mutta kyllä HOO sen kanssa pärjää, onhan se super. Poika jatkaa siis Hanna-Leenan kanssa treffailua, mutta vähän pidemmillä sykleillä. Sillä välin me pidetään pojan kanssa naakkavartioita.

 

 

 

Iloisia uutisia Muumilta. Muumi oli kaikessa hiljaisuudessa pyöräyttänyt neljä munaa. En kyllä tiennyt, miten Muumit oikeasti lisääntyy, mutta näköjään ne munii. Ehditäänköhän saada Muumin ja HOOn lapsia jo pääsiäiseksi?? Apua, musta tulee täti! Hulvatonta!

 

 

 

Koska aina höpistään vain HOOsta, niin tässä on kuva mustakin. Ja mullahan oli tässä rakkulainen silmätulehduskin. Käytiin mamin kanssa Hämeenkyrön Vet-Praxisissa Kirsti Syvärillä ja saatiin jos jonkinmoista silmätippaa ja -salvaa. Kuurit kestivät yhteensä yli viikon, mutta nyt on molemmat silmät kunnossa. Kirsti on mun luottolääkäri. Taas se sai nukuttaa mua oikein olan takaa. Ensin sain nukutuspiikin -> en toennut. Sitte kaasua -> paniikki ja mulle kakit pöksyihin. Kunnes ainetta suoraan suoneen, niin vihdoin tää russelilikkakin rauhottui. Rakkulat puhkaistiin ja huuhdeltiin. Viimeksi kun multa poistettiin kohtu, olin lähdössä mamin perään, vaikka olin ollut jo ihan velttona lattialla. Iloisia uutisia oli lääkärikäynnissä se, ettei mulle ollut tullut yhtään grammaa lisää kohdunpoiston jälkeen. Ehkä toi HOO on pitänyt siitä huolen...

 

Hyvää kevään odotusta, toivoo  Allinne