torstai 6. syyskuuta 2012

Potilaspäiväkirjaa...

Voehan PATTI!!

Hoo Moilaselle alias Velille ilmestyi leikattuun jalkaan patti. Ensin se oli pikkurillinpään kokoinen ja viikon mittaan se vaan kasvoi. Lopulta patti oli peukalonpään kokoinen. Poika ei enää alkuviikosta astunut jalan päälle laisinkaan. Tästäkös alkoi paniikki ja meilailu Veterin ell Hanna-Leena Terhosen kanssa. Oli mahdollista että pahimmillaan olisi käynyt niin, että sahattu luu olisi kääntynyt sivulle. Tueksi olisi laitettu pinni. Mami tilasi ajan Veteriin 5.9. tarkastusta varten.

 
 
Veterissä poika merkkaili taas kaikki mahdolliset paikat, jopa mamin kassin. Eipä ole poika isäänsä huonompi. Velin papi Fredi merkkasi mamin kassin Porin kv-näyttelyssä elokuussa. Ehkä mami nyt ymmärtää nostaa kassinsa jonnekkin ylös. Mami uhkaili poikaa taas pallittommuudella, mutta ystävällinen vastaanottotäti vaan nauroi ja kertoi pojan olevan siinä iässä. Mamia ei naurattanut.
 
Päästiin sitten kaiken merkkailun jälkeen lääkärillekin ja eihän HOO helpolla koipeaan näytä. Rimpuilua, huutoa ja vihdoista viimein rauhoituspiikkikin takareiteen. Sitten rönkkeniin.
 
"Veli tuotiin tarkastukseen leikattuun jalkaan ilmestyneen nestepatin takia.

Veli aristi patin painelua eikä antanut tutkia sitä kunnolla hereillä. Patti on kasvanut viikon sisään. Veli rauhoitettiin ja jalasta otettiin röntgenkuva. Luut ovat hyvässä linjassa toisiinsa nähden eli luun sijoiltaan menosta ei ole kysymys. Patti aukaistiin, sieltä tuli tulehtuneen oloista kudosnestettä. Kyseessä on todennäköisesti reaktio tikkilankaan. Patti huuhdeltiin

Veli sai kipulääkepistoksen, kotona jatketaan Metacamia huomisillasta muutaman päivän ajan. Side poistetaan tänä iltana tai viimeistään huomisaamuna. Aloitetaan lisäksi tästä illasta antibioottikuuri (Rilexine) ohjeen mukaan.

Kauluri ja haavan suihkuttelu, kunnes haava on sulkeutunut. Toinen jalka voidaan leikata alkuperäisen suunnitelman mukaan 25.9." ell Hanna-Leena Terhonen.
 
Suurhuokaus!! Seuraavana päivä eli tänään torstaina poika astuu jo paremmin jalalle. Paino on leikatulla jalalla vielä etuvarpaissa eli jalka näyttää aika hurjalta. Melkein S-kirjaimelta. Mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa mennään eteenpäin. Haava hieman aukesi päivälenkillä, mutta suihkuttelua lenkin jälkeen ja hieman Betadinea perään, niin hyvä tulee.
 
Näihin tunnelmiin ja kuviin tällä erään mun ja HOOn blokirusselikamun Bonon pirkistyskuva:
 
 
Bonon ja Nasun blokikaappaukset -> Kipan paja
 


4 kommenttia:

  1. Ihanaa, että HOO on tänään taas astunut paremmmin jalalla. Maltti on edelleenkin valttia eli rauhallista liikuntaa ja paljon lepoa ja rapsutuksia HOOlle.

    Hih, pirkistyskuva. Minä pirkistän, sinä pirkistät, hän pirkistää, me pirkistämme, te pirkistätte, he pirkistävät. :DDD

    ISOT RAPSUT HOOlle ja paljon rapsuja myös Allille.

    VastaaPoista
  2. Hui, kun me täällä jo säikähettiin. Onneksi ei sitten ollut mitään suurempaa. Vaikka ainahan kaikkii ylimääräiset lääkärikäynnit ja kivut on ihan syvältä.

    Rapsutuksia karvakamuille!

    -Tuija ja Velmu-

    VastaaPoista
  3. Sulle ja Velille on tunnustus meiän plokissa! =)

    T:Nasu ja Bono

    VastaaPoista
  4. Hei mitä russeleita täältä löytyi! Voi jospa potilaan elo menisi maltillisesti, jäämme seuraamaan Villa Päivärinteellä Minnin ja äityn kanssa teidän touhujanne. :)

    VastaaPoista