Kettuilua ja synttäreitä.

Mami on kauan puhunut lut-treeneistä ja ketuista ja ketunkoloista. Mä jo luulin, että homma jää puheasteelle, mutta sitten koitti lauantai ja meidät laitettiin autoon ja kohti Ikaalisten Pukaraa ja treenejä. Mä ainakin olen riistaviettinen, pojasta ei ollut tietoa. Mukaan otettiin myös Hanna ja Selma-mamma-russeli.

Mähän piippailin koko menomatkan. Pukarantie oli kamalan huonossa kunnossa kelirikon vuoksi ja mä olin oksennuksen partaalla. Selvittiin kuitenkin ja perille tultaessa huokaisin helpotuksesta ja vaikenin. Ihmettelin ihmeellistä hajua, mutta Selma tiesi kertoa HOOlle, että se on se kettu. Oli tainnu hiukka deodorantit pettää repolaisilta.

 

Mä olin ekana TV-kettua haukkumassa. Ja sehän onnistui kuin vettä vaan. Ihanaa, kun sai haukkua luvan kanssa ja niin paljo kuin sielu sieti ja vielä kehuttiinki. Kotona, jos haukkuu O:lta alkavaa puunisäkästä tai vasaania, niin aina tulee kyytiä. Sitten olikin HOOn vuoro. Ai, että mua nauratti, kun poika oli tilanteesta ihan pihalla. Kouluttaja pyysi mamin hakemaan mut pojan tueksi. Jo alkoi poikakin haukkumaan mun esimerkistä. Siinä me sitten haukuttiin HOO ja mä, eikä kukaan kieltänyt. Komiaa. Kouluttaja sanoi, että meissä kummassakin on ainesta, että voidaan käydä treenamassa koetta varten. Mä vielä kert kävin puolittain siinä luolassakin.

 

Ensin mami oli kamalan innoissaan tästä lut-hommasta. Kysyi meidänkin mielipidettä. Mä olin, että totta kai mennään ja haluaisin kokeisiinkin! Poika oli, että mikä kettu, oliko siellä sellainen? Mutta sitten tarkemmin aateltuaan, mami sanoi, että aletaan vaikka harrastamaan metsäjälkeä tai jotain. Se alkoi säälimään repolaista, vaikka ovatkin koulutettuja puuhaan. Se ei taaskaan aatellut yhtään mua. Musta olisi voinut tulla Maailman keinoluolien voittajakoira kolmin ruusukkein.

 

Eilen keskiviikkona 24.4. oli HOOn 2-vuotissynttärit. Juhlittiin sitä ihan perhepiirissä. Aamulla nukuimme pitkään ja kun herättiin, niin mami ulvoi pojalle synttärilaulun. Sitte normi aamukuviot. Ja taas mentiin. Auto, akka ja koirat kohti Seitsemisen kansallispuistoa. Mami oli ollut siellä talvella hiihtämässä ja keksi pojalle sinne synttäripatikan. Olikin mukava reissu. Jännityksen aihetta toi suden jäljet ja SEN JÄTÖKSET!! Ihania keväthajujakin oli tarpeeksi. Ainakin n. 8 km tassuteltiin pitkin maita ja mantuja. Lisää tällaisia synttäripäiviä. Illalla ei jaksettu HOOn kanssa edes enää vartioida torppaa, nukuttiin vaan ja ihmeteltiin kaikkia hajuja. Poika taitaa nytkin unissaan olla vielä eilisellä reissulla, nenä käy siihen tahtiin.

Joukkopaini ala HOOn sisarukset vaaveina. HOO oikeanpuoleisena. Kuva: Heidi Vuorensola

Mami kävi yhtenä päivänä moikkaamassa Selman poikaa Suloa. Sulo muutti muutama viikko sitten melkein meidän naapuriin.
 

 

Sulolle sattui pieni vahinko ja pieni russelipoika kaatui suorilta jaloilta selälleen. Hupsista! Mamihan oli taas kameroineen paikalla. Tällaista taas meillä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

 

 

Russelirallia

Pääsiäinen 2013 oli varmasti mun kolmivuotisen elämäni parhain. Lauantaina pakattiin ittemme mökille ja kohti Kihniötä. Sää suosi ja saatiin HOOn kanssa painaa jäällä niin paljon kuin russelin sielu sieti. Illalla käperryttiin lämpimien peittojen alle huilaamaan ja odottamaan seuraavaa päivää.

Meillä ei ole kuin kilo painoeroa mun hyväksi ja niinpä mä liidinkin pitkin hankikantoa kun taas poika kynti.

Mitäpä tässä turhia turisemaan. Tässä kuvia meidän pääsiäisestä.

 

Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.

 

 

 

Ooooo sooleeee miiiiiooooo!!

Jäällä näkyi myös täplikäs rusakko.

 

Mä vormula ykkösenä.

 

Äkkijyrkkäjarrutus.

Komea urosmiäs HOO.

 

 

Ihana pääsiäinen, kunhan toi HOO antais mulle vähän enemmän elintilaa.

 

HOOlla terffit Hanna-Leenan kanssa

Puolisen vuotta on kulunut pojan toisenkin jalan leikkauksesta ja oli tarkastusröntgenin aika. Mamilla oli ollut pikkuisen kuumetta edellisenä yönä, mutta päätti kuitenkin lähteä pojan kanssa Tampereelle, koska ei halunnut enää siirtää aikaa. Puolivuotta odottelua tuntui riittävän.

Kuvassa HOOn hännänpää Veterissä.

 

Rönkkenissä odottelua, että nukutus alkaisi vaikuttamaan.

 

Kuvat otettiin ja eläinlääkäri Hanna-Leena Terhosen teksti oli tällainen:

 

Veli käyttää jalkoja hyvin, ei arista kyynärien ojennusta/taivutusta. Pidemmän lenkin jälkeen tarvitsee vielä särkylääkettä. Jalat kuvattiin rauhoituksessa.

Oikean jalan kyynärluu on luutunut hyvin. Vasempaan tulee jäämään todennäköisesti rako, joka on täyttynyt sidekudoksella. Nivelpinnat siistit.

Cartrophen kuuri annetaan 6 kk kuluttua, seuraavat kuvat vuoden kuluttua.

Eli vasen jalka on mitä on... mutta Hanna-Leena sanoi ,ettei kuitenkaan syytä huoleen. Mami olisi tietenkin toivonut että vasenkin alkanut luutumaan. Kyynärluun yläpuoli oli noussut niin ylös, ettei ollut saanut kunnollista luukiinnitystä alapuoleen. Aika hurjan näköinen oli kuva. Ja lääkärikin sanoi, että näyttää aika rujolta.. Mutta kyllä HOO sen kanssa pärjää, onhan se super. Poika jatkaa siis Hanna-Leenan kanssa treffailua, mutta vähän pidemmillä sykleillä. Sillä välin me pidetään pojan kanssa naakkavartioita.

 

 

 

Iloisia uutisia Muumilta. Muumi oli kaikessa hiljaisuudessa pyöräyttänyt neljä munaa. En kyllä tiennyt, miten Muumit oikeasti lisääntyy, mutta näköjään ne munii. Ehditäänköhän saada Muumin ja HOOn lapsia jo pääsiäiseksi?? Apua, musta tulee täti! Hulvatonta!

 

 

 

Koska aina höpistään vain HOOsta, niin tässä on kuva mustakin. Ja mullahan oli tässä rakkulainen silmätulehduskin. Käytiin mamin kanssa Hämeenkyrön Vet-Praxisissa Kirsti Syvärillä ja saatiin jos jonkinmoista silmätippaa ja -salvaa. Kuurit kestivät yhteensä yli viikon, mutta nyt on molemmat silmät kunnossa. Kirsti on mun luottolääkäri. Taas se sai nukuttaa mua oikein olan takaa. Ensin sain nukutuspiikin -> en toennut. Sitte kaasua -> paniikki ja mulle kakit pöksyihin. Kunnes ainetta suoraan suoneen, niin vihdoin tää russelilikkakin rauhottui. Rakkulat puhkaistiin ja huuhdeltiin. Viimeksi kun multa poistettiin kohtu, olin lähdössä mamin perään, vaikka olin ollut jo ihan velttona lattialla. Iloisia uutisia oli lääkärikäynnissä se, ettei mulle ollut tullut yhtään grammaa lisää kohdunpoiston jälkeen. Ehkä toi HOO on pitänyt siitä huolen...

 

Hyvää kevään odotusta, toivoo  Allinne

Super-HOO

Tänään tiistaina oli Velin viimeinen fysioterapia. Mut jätettiin talovahdiksi ja odottamaan huomista, jolloin mä menen käymään lääkärissä. Tarviin rokotuspäivityksen sekä oikeaan silmääni on tullut joku juttu. Se vaan vuotaa vettä. On jo vuotanut jonkun aikaa (lue: pari vkoa), mutta mamin flunssan vuoksi ei olla päästy lääkäriin.

Siis poika oli tänään koirakuntosalilla Nekalassa. Sanna-Raipe Helmistä ei näkyny. Kun mami ja fysioterapeutti Kirsi Piispanen juttelivat menneestä parista kuukaudesta niin poika meni itsekseen puomirataa edestakaisin. Ei tänne olla tultu juorumaan.. hommiin vaan. Pojan henk.koht. lämmittelyn jälkeen HOO hierottiin.

 

 

Seuraava oli vuorossa portaat. Poikahan ei tykkään ns. kananportaista (pieni askelmaväli).  Epävarmuutta oli edelleen alastulossa.

 

"Tätä pitää nyt miettiä."

 

Tasapainotyyny on jo helppoa kuin heinän teko.

 

Koordinaatioreeniä.

 

Poika keksi astua askelmien päälle.

"Tyyli on vapaa, kunhan miettii minne käpälänsä laittaa. "

(Aika hyvä elämän ohje muuten.)

 

Näin tehdään onnellisia koiria. Kuntoilua ja kehumista oikeassa suhteessa.

Kiitos Kirsi. Kuntosalille oli aina kiva tulla. Tässä linkki Koirakuntosali.

 

Mami kävi hakemassa meille lihakastikkeeseen kastetut puruluut. Ihania!

Hiukan se valitti, että koko torppa haisee ihan gulassille.

 

 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Jos näette tän tyypin lentelevän teilläpäin,

niin se on meidän HOO.

 

Tästä kaikki alkoi 8/2012.

Epäilys..

Mulla on pieni epäilys siitä, että HOOn Muumi on RASKAANA!!! Sen vatsa on jotenkin pyöristynyt....

Meidän koti

Mami kun on saanut uuden kameran, niin tää mun pl0ki on saanut ihan uutta nostetta. Tänään otettiin kuvia meidän kodista ja mun pitäis keksiä kuviin jotain juttua.

Tää torppa, jossa me asutaan on sellainen rintsikka, rintamamiästalo. Rakennettu joskus 1950-luvun ihan alussa. Tarkkoja papereita ei ole jäljellä. Mutta täällä on sellainen Olympia-renkainen kakluuni. Varmaan liittyy niihin Helsingissä pidettyihin Olumppia-kekkereihin.

Torppa on ihan kokonaan remontoitu... Onneksi mä oon tullut taloon silloin, kun se on ollut jo ohi. Timppa-papa ja Lempi muuttivat tänne ihan remontin ja puupölyn keskelle.

 

 

Kuvan paikka onkin jo seuraajillemme tuttu. Vartio-sohva. Paras paikka naakkojen ja fasaanien seuraamiseen sekä niille haukkumiseen.

 

Ravinto on ihmis- ja koiralapsille tärkiää. Tällainen Tuberkuloosin vastustamisyhdistyksen ja Kouluaitta Oy:n taulu löytyy keittiöstä. "Tarkoituksenmukainen ravinto antaa meille voimaa ja terveyttä." Siksi mekin HOOn kanssa vannotaan nappuloiden ja jauhelihan sekä raejuuston nimeen.

 

 

Tässä on uusin edustaja meidän keittiössä. Vanha keittiökaappi, johon mahtuu hirmuinen määrä kaikkia kippoja ja kappoja. Mä en niistä oikein ymmärrä, mutta kaipa joku. Jos oikein tarkkaan katsot, niin kuvasta löytyy punainen jouluporsas Kipan pajalta. Se on yllätyslahja Bonolta ja Nasulta meille karvaisille.

 

Ja kun koiraperheessä asutaan, niin pitäähän kellokin olla perheen mukainen.

 

 

ja ikkunalauta

 

 

ja lamppu

 

 

ja taulu.. russeliaiheisia tauluja meillä on enempikin.

 

 

Löytyy muutama ihmistaulukin.

 

 

Joskus me HOOn kanssa salaa nukutaan täällä vintin sängyllä. Jäädään vaan aina kiinni, kun pitsipeitettä on pedattu ja langat on rispaantunu.

 

 

Tämän keinun on mami saanut 1-vee lahjaksi. Enää siihen ei mahtuis kuin mamin reisi. Kihiiii!!

 

 

 

Koska ruoka-aihe on mulle niin tärkiä, niin palaan vielä keittiöön ja tuo vaalea maitokannu on mun ruokakannu!!

 

 

 

Kaikille lukijoille hyvää sunnuntaita pienen ruusunnupun kera.

HOO yritti syödä kaikki irtolehdet.

 

 

Haaste

HOO sai Selman plokista haasteen. Haasteen saajan tulee esitellä lempilelut, leikit ja mahdolliset temput joko kuvin tai sanoin. Mä, Alli, toimin nyt haamukirjoittajana. Pojalla on pahasti noi puruluun syöntihommat kesken.

Tässä HOOn lempilelut. Erityisesti noi punaiset renkaat ovat pojan mieleen. Se tunkee niitä mamille, että VEDÄ! Ja yleensä mäkin innostun ja alan hamuamaan rengasta suuhuni.. Siinä me sitten vedetään rengasta nenät kasassa.

Tottakai Ikean Råtat ovat ihan erityismaininnan arvoisia. Kestää isältä pojalle.

Kaikki varmasti odottaa nyt kuvaa siitä kuuluisasta muumista. Käytiinkin mamin kanssa kellarissa kuvauttamassa Muumi sekä Laattanalle, kellarin iloiset veijarit.

 

Veli rakastaa varastaa crockseja, core-tex -päällystettyjä kenkiä, Riekereitä, Camel-kenkiä yms. vähän sellaisia kalliimpia kenkiä. Se sujahtaa valon nopeudella kuistille ja varastaa vieraan kengän. Ja sitten pitää jahdata. Jahtaamiseen se varmaan koskaan kyllästy. Kuva viime kesältä, kun Veli pölli crocksin ja Siri-sisko jahtaa.

Sitten HOO tykkää leikkiä tyttöjen kanssa. Tykkäyksen kohteena tällä kertaa Selma.
 

Ja mähän oon HOOn paras ja eka leikkikamu. Tosin oon aika paljon aikuistunut, kun täytän ensi syksynä jo 4-vuotta. Kaikkeen en enää oikein lähde, ainakaan ihan joka kerta.

 

Sitten vielä pojan leluteesit:

1. Jos mä tykkään siitä, se on mun.

2. Jos se on mun suussa, se on mun.

3. Jos se oli mulla vähän aikaa sitten, se on mun.

4. Jos voin ottaa sen sinulta, se on mun.

5. Jos se näyttää siltä, että se on mun, se on mun.

6. Jos näin sen ensin, se on mun.

7. Jos se on syötävää, se on mun.

8. Jos sinulla on jotain ja lasket sen alas, se on mun.

9. Jos pureskelen rikki jotain, kaikki palaset on mun.

10. Jos väsyn siihen, se on sun.

11. Jos mä haluan sen takaisin, se on mun.